Lavahirmut ry:n hallitus

Yhdistyksemme hallitus on jäsenistöä varten, ja toivommekin aktiivista osallistumista sekä yhteisiin tapahtumiin että myös sääntömääräisiin kokouksiin. Hallitus kokoontuu aina ennen kevät- ja syyskokouksia sekä muuten pitkin vuotta tarpeen mukaan (n. 1krt/2kk) pohtimaan toimintaa sekä päättämään yhdistyksen yhteisistä asioista.

Meille saa ja pitää lähettää palautetta, toiveita sekä kehittämisideoita pitkin vuotta. Pidetään yhdessä huolta siitä, että yhdistyksemme toiminta säilyy aktiivisena ja eteenpäin kehittyvänä, sekä palvelisi jäsenistöämme mahdollisimman monipuolisesti!

Hallitus 2021

Maarit Mäkilä

Puheenjohtaja

Olen yksi Lavahirmujen perustajajäsenistä ja pitkän linjan lavatanssiharrastaja. Lavatanssi -kisaamisestakin minulla on kokemusta. Olen myös Wanhan Tangon opettaja.






Jari Valkeapää

Sihteeri









Sirpa Valkeapää

Tiedottaja ja jäsenasioiden hoitaja











Seppo Mäkilä

Rahastonhoitaja









Jorma Pahlberg

Hallituksen jäsen 

Olen yksi perustajista ja olen toiminut hallituksessa pitkään. Olen nuorena harrastanut rallia sekä jokamiesluokkaa. Nämä vaihtui sittemmin matkailuautoiluun. Tansseissa tuli nuoruudessa käytyä aina kun se oli mahdollista, joskus jopa seitsemän kertaa viikossa, ja yritän edelleen opetella tanssimaan.


Reija Pahlberg

Hallituksen jäsen

Kuulun perustajajäseniin ja nyt olen myös hallituksen jäsen. Tanssimisen aloitin heti rippikoulun jälkeen. Vasta vanhempana osallistuin tanssikursseille ja suosikki tanssejani ovat tango, rumba ja hidas valssi. Tanssin myötä olen saanut monia uusia, ihania ystäviä.


Sanna Akkanen

Kotisivujen ylläpitäjä

Toimin yhdistyksemme hallituksessa ja vastaan mm. näistä nettisivuista. Olen myös Susel ry:n hallituksen varajäsen. Vedän tanssiliikuntatunteja useassa paikassa erilaisille ryhmille, ja ohjaan myös jäsenistölle suunnatut Tanssiksi!- sekä Zumba solotunnit. Tanssin pitää olla hauskaa ja tanssi kuuluu kaikille!


Kari Lahti

Hallituksen jäsen










Jaana Saarenvalta

Varapuheenjohtaja

Harrastan lavatanssia ja olen kisannutkin siinä jonkin verran. Olen Wanhan Tangon opettaja ja seuran jäsen vuodesta 2014.

Yhdistyksen toimintakauden 1.1.2021-31.12.2021  varsinaiseksi toiminnantarkastajaksi valittiin Esko Nurminen ja varatoiminnantarkastajaksi Pirjo Toikka.