Hirmuhauskaa tanssin harrastamista
Lavahirmut ry on vuonna 2012 perustettu Varsinais-Suomessa toimiva tanssiseura. Seuramme tavoitteena on lavatanssikulttuurin ylläpitäminen ja kehittäminen. Haluamme tuottaa tanssin iloa ja tarjota yhteisöllistä toimintaa jäsenillemme. Jäsenhintaan kuuluvia tanssikursseja järjestämme noin kerran kuukaudessa, yleensä 3–4 tuntia kerrallaan viikonloppuun sijoittuen. Tervetuloa mukaan hirmuhauskaan tanssiseuraamme !
Lavahirmut ry toimii aktiivisesti ja monipuolisesti tarjoten jäsenistölleen hyvät mahdollisuudet harrastaa lavatansseja ja samalla kehittää omaa osaamistaan yhdistyksen tarjoamien laadukkaiden lavatanssikurssien avulla. Haluamme olla osaltamme vaikuttamassa lavatanssin kehitykseen ja harrastajamäärän kasvuun. Mielestämme monipuolinen ja elävä lavatanssikulttuuri on kansallisaarteemme.